Mun ongelmat on pieniä

Aivan liian usein tulee surkuteltua, miten taas meni se ja se asia vikaan. Silloin ei muista, että joillain on oikeasti itseä tuhat kertaa vaikeampaa. Olen muutaman viikon kuunnellut Chisun Yksinäisen keijun tarinaa moneen moneen kertaan, ja joka kerta se pistää miettimään ja herättää uusia ajatuksia. Masennus on asia, jota en tule koskaan täydellisesti ymmärtämään, mutta johon haluan suhtautua vakavasti ja asiaan sopivalla tavalla. Suosittelen teitä ennen tekstiä kuuntelemaan Chisun kappaleen ja erityisesti sen sanomaa ja sanoja.

Ystävällä epäillään syömishäiriötä, mutta mä en tiedä miten osaisin suhtautua asiaan. Hän on nimittäin itse sitä mieltä, ettei kärsi mistään sairaudesta ym. Helposti ajattelee, että niinhän se on. Mutta viikko takaperin mun päähän iskostu, ettei kaikki oikeasti ole hyvin. Ei ihminen vaan voi elää niin. Olen huolestunut, mutta en osaa tehdä mitään. Tuntuu, että nykyään kyseinen tyttö jopa välttelee mua välituntisin. En sitten tiedä onko kyseinen ajatus vaan mun omia uskomuksiani. Tuota Chisun kappaletta kuunnellessani olen kuitenkin usein miettinyt, että entä jos voisin kuitenkin tehdä jotain. Kyseisellä henkilöllä on ollut aika raskasta ja parhaani mukaan olen tukenut ja auttanut. Mutta syömishäiriö.. olen kädetön tämän asian kanssa. 

Jossain kaakaopapuja kerää lapsia, joiden kuuluisi saada käydä koulua ja asua perheidensä luona. Me, joilla on varaa, syömme mahdollisesti juuri sitä suklaata, johon pavut menevät. Meille voidaan uskotella, ettei näin ole, emmekä voi väittää heidän valehtelevan. Mutta silti on väärin, että joku jossakin päin maailmaa kärsii puutteista ja vaivasta ja me valitamme pienen pienistä ongelmista ja kouluruoan pahuudesta. Mutta mikä minä olen ketään arvostelemaan, kun syyllistyn toisinaan aivan samoihin rikkeisiin.

Usein sitä tulee valitettua omaa elämää, mutta jotkin asiat palauttavat järjen päähän ja auttavat muistamaan ne, joilla on oikeasti vaikeaa. Ne, joilla on pitkäaikainen sairaus, masennus, syömishäiriö tai jotka ovat milloin tahansa valmiit repimään ranteensa auki, jos saavat mahdollisuuden. Mutta mitä me voimme itsellemme? Tällaisiksi meidät on luotu, voimme vain yrittää elää sinut sen asian kanssa ja yrittää auttaa muita.

Olen jo jonkin aikaa pohtinut paremmin uravalintaani. Olisi upeaa lukea psykoterapeutiksi tai vastaavaksi ja auttaa niitä ihmisiä, joilla on vaikeuksia elämässä ja jotka eivät tunnu löytävän paikkaansa maailmassa.