Joskus maailma matkaa ihan omaa rataansa, eikä sen kululle tunnu voivan tehdä mitään. Ihminen on silloin pieni ja heikko. Hän ei voi tehdä mitään. Tänään rantatörmällä kyykistellessäni mietin, miten voimakkaita ajatuksia kiviin tyrskivät aallot voivatkaan laukaista. Tuntui jotenkin voimattomalta, mutta silti levolliselta. Olla kahden aaltojen kanssa. Joskus kaipaan meren rantaan, kuuntelemaan aaltojen todellista pauhua. Se pistää ajattelemaan ja antaa aikaa. Tuntuu, ettei ole kiire minnekään.
Näinä hetkinä tajuan, että valokuvaus on intohimoni. Saan nautintoa odottaessani oikeaa hetkeä ja mietin kuvan tarinaa. Mistä se kertoo, mitä se viestii? Myös vesi on intohimoni. Elävä pinta on kohde, joka täytyy taltuttaa ja vangita juuri oikealla hetkellä vain sekunnin-kaksi kestävä tyrsky.
ihania kuvia!:) käy vilkaseen munkin blogi:)
VastaaPoistahttp://mymind-sini.blogspot.com/
hei ompa kivoja kuvia :--) jos kiinnostaa niin mun valokuvausblogin löydät täältä http://tdioblog.blogspot.com/
VastaaPoistaKiitos kummallekin kommenteista. Sinin blogin kurkkasin ja Iita sun blogia katselinkin jo aikaisemmin (oikein kivalta vaikutti ja varmasti vielä jatkossa seurailen).
VastaaPoistaOlipa mukava teksti. Herätti ajatuksia.
VastaaPoistaJos haluat, saat kävästä kahtomassa minun blogia.
http://dogsloverain.blogspot.com/
Kiitos Marssa. (: Ihana kuulla välillä, että myös tekstit pistävät ajattelemaan.
VastaaPoista